Uuden edessä.

Edellisestä päivityksestä on mennytkin jo aikaa, olen aloittanut meikkaaja-maskeeraaja opinnot Cosmetica Norriksella. Menossa toinen viikko ja kuluneet viikot ovat todella opettaneet, ainakin sen yhden asian: en ole tiennyt meikkaamisesta oikeastaan yhtään mitään. Meikkaaminen on ollut mulle se hauska ja oikeastaan rentouttava keino, kunnes teoriaopinnot alkoivat. En todellakaan ole nähnyt meikkaamista kolmiuloittesena taiteena,jossa hallitsevat valot ja varjot. Meikkaaminen ei ole kopiomista eikä Youtube videoiden meikkioppien soveltamista omiin kasvoihin. Olen aina kadehtinut meikkaaja-maskeeraajia, enkä ole niinkään nähnyt sitä mitä kaikkeaheidän pitää hallita. Nyt minulla on jo hieman käsitystä siitä, kuinka taitavia ja oppineita he ovat. Hatunnosto jokaiselle tämän ammattin osaavalle. Mulle ei ehkä ennen tätä koulun aloitusta ole oikeen ollut selvillä, mitä ihmiset tarkoittaa kun ne sanoo että on rohkeata lähtea. No nyt oon perillä siitäkin: onhan tää nyt ihan pähkähullua lähtä todistaan itselle, ettei oikeestaan tiedä siitä omasta mielenkiinnon kohteesta, eli meikkauksesta yhtään mitään. Saahan sitä henkseleitä paukutella  tunnille mennessä, melko nöyränä "tyttönä"lähdin toisena koulupäivänä.

Kuten jo mainitsin, koulu, jossa opiskelen on nimeltään Cosmetica Norris. Opettajana toimii Satu Ahonen, joka aloittanut kouluttamisen Norriksella 2000-luvulla. Alunperin koulun on perustanut Ritva Norris. Satu on valmistunut vuonna 1984 kosmetologiksi, jonka jälkeen hän aloitti työskentelyn Ritva Norriksen meikkistudiolla sekä maahantuonnissa Helsingissä, josta matka jatkui Cosmetica Norriksen opettajaksi, jossa hän edelleen vastaa lähestulkoon kaikesta mitä koulussa tehdään. Satulla on yli 30 vuoden kokemus meikkaamisesta,mutta on myös pigmentoinnin rautainen ammattilainen, ja edelleen myös toimii kouluttajana. Cosmetica Norrisella meikkaaja-maskeeraajaksi voi kouluttautua 3 kuukaudessa, kurssit alkavat maaliskuussa ja syyskuussa. Se mitä oppilaille tapahtuu koulun jälkeen on ihan sama kuin muissakin koulussa: Up yours!. Jos haluat tehdä työtä valmistumisen jälkeen vaatii se omaa aktiivisuutta. Koulutus antaa pohjan osaamiselle, meikkauksessa on vielä se, että vaikka sitä opiskelisi 2 vuotta tai 10 vuotta, et ole koskaan valmis, koska ei ole olemassa samanlaisia kasvoja.

Näiden kahden viikon aikana olen itse todennut, että koulussa on hauska ja rento ilmapiiri. Satu näyttää kädestä pitäen, mitä pitää tehdä. Oma motivaatio kun on kohdillaan, usko omaan oppimiseen on vahva(ajoittain). Ensimäisellä viikolla tuntui kuin en olisi koskaan pitänyt meikkisientä kädessä. Kädet tärisi, hikikarpalot valtas koko kehon. Nyt sentään pysyy meikkisienikin kädessä ja kädet tärisee enää vähän.Satu haluaa opettaa hyvin, opetellaan ensin vaikeimmain kautta,niin osataan selvityä tulevaisuudessa juurikin niistä haastavimmista tilanteista. Meidän ryhmässä on 8 opiskelijaa, ja olemme nyt opetelleet meikkipohjan tekemistä, johon kuluu aikaa kunnioitettavat pari tuntia, vaikea tällä hetkellä uskoa että se pohja pitäs tehdä myöhemmin 10 minuuutissa. Huolimatta siitä märästä rätistä, joka tullut useana päivänä vasten mun kasvoja omien taitojen suhteen, tunnen olevani oikeassa paikassa. On ollut ihmeellistä herätä siihen, että on aivan ihanaa mennä kouluun.

Voisin puhua meikkaamisesta ja koulusta tunteja, mutta haluan päivittää muitakin kuulumisia. Viikko sitten kävimme koko perheen kanssa Malagassa, jossa vierailimme mm. Pablo Picasson taidemuseossa. Tai siis juostiin läpi pojan kanssa. Ei ollut se helpoin kohde, kun toinen halus vaan laulaa Robinin Boom Kah biisiä sekä muita supisuomalaisia lauluja. Kuvia ei sisältä ole koska valokuvaaminen  on kiellettyä.

Käveltiin ihanilla pikkukaduilla ja ihastelimme espanjalaista arkkitehtuuria, joka mielestäni enemmän esillä kuin esimerkiksi Fuengirolassa. Matka taittui mukavasti 40min junamatkalla. Yhdessä päivässä ei kerennnyt paljoa nähdä, mutta onneksi sinne pääsee vielä toisenkin kerran. Malagan ihanuudesta huolimatta mieleenpainvinta ko. reissussa olin kun jäin vessaan jumiin. Onneksi oli puhelin mukana, jotta pystyin soittaan apua.🙈

Onneksi aina ei tarvitse lähtä kovin pitkälle, kotimme läheisyydessä voi kiivetä kukkulalle, josta näköala  on kertakaikkiaan mahtava. Kuvat eivät ikäväkyllä tee oikeuta näille maisemille.

Museo Pablo Picasso.

Malaga Amphitheatre.

Maisemat kodin läheltä.

Ihanaa viikonloppua kaikille💓💓

-P-

Poliisilaitosta, markkinoita ja ensimäinen päivä koulussa.

Aikainen lintu madon nappaa. Vai miten se oli? Tänään muista päivistä poiketen heräsin JO kello 7.30 ja herätyskelloon, mikä ei siis ole ollut mulle tyypillistä sitten elokuun. Tänään oli ensimmäinen koulupäivä ja sitä ennen piti vierailla Policia Nacional(poliisilaitoksella). Sen verran tuosta poliisilaitoksella vierailusta, että jotkut asiat eivät vain mene kehityksessä eteenpäin ja Espanjassa se on virastoasiointi. Kun pääsimme poliisilaitokselle, jossa eri kansallisuudet jonottavat, että saavat varattua ajan ja yhden lomakkeen, jotta voivat tulla sitten jonottamaan varaamalleensa ajalleen joskus kolmen viikon päästä, tuurilla. Se toinen jono oli sitten se, missä minä ja asianhoitaja viidakon lain mukaisesti vain tungimme johonkin väliin. Samaan aikaan paikallinen vanhempi poliisi huutaa espanjan kielellä, että "jättäkää tämä tila vapaaksi ja jonottakaa aikaa tässä jonossa jne jne". Joo käyhän se tuollakin tavalla, mutta onko edelleenkään liikaa vaadittu että jonot selkeästi merkittäisiin ja mielellään monella eri kielellä. Tämä siis yksi monesta asiasta, mikä ei suomalaiseen ja vieläpä blondin ymmärrykseen uppodu. Toinen asia on sitten ajanvaraus: sitä ei voi tehdä muutoin kuin jonottamalla ja vain maanantaisin klo 9-13, ja jonottaessa menee siis helpostikin pari tuntia, koska kaikkihan haluaa varata sen ajan. Haloo Espanja! miten olisi netti-tai puhelinajanvaraus?Asioidenhoitajan mukaan puhelimella voisi varata, mutta käytännössä siihen ei  kukaan vastaa, how cool is that?Kolmas ihmetyksen aihe:NIE-numeron maksaminen, sitähän ei voi suorittaa paikan päällä, vaan pankkissa pitää käydä.Tuntuu vaan niin uskomattomalta vuonna 2017.

Mihin se espanjalaisten joustavuus häviää, kun kyse virastoasioinnista?. 

Eilen vierailtiin keskiaikaisilla markkinoilla, jossa kaupattiin mausteita,yrttejä, leluja, marokkolaisia astioita, teetä ja oikeastaan kaikkea. Alueella oli paljon ruokapaikkoja, johon mieheni ehdottomasti halusi mennä ruokailemaan. Noh, siinä sitten puoleksi englannilla, puoleksi espanjalla sekä 100% vaivaantuneella hymyllä teimme tilauksen, tilattiinpa pullo viiniäkin, söimme ruokaa ja kehuimme maasta taivaisiin makuhermoja hivelevät ruuat.Ei mennyt kauaa kun keskiaikainen narri/tarjoilija toi laskun: 76euroa????!!!!! Siis mitäh, justhan olin kehunut kuinka halpaa täällä on syödä ulkona.  Onneksi oli anoppi mukana, jonka ansiosta ei tarvinnut ottaa juoksuruokia tai aloittaa tiskarin töitä. 

Sohailin linna sisältä.

Matkalla Sohailin linnaan.

Illan suurin ja ikävin yllättäjä.

Vuolaan purkautumisen jälkeen on kiva kertoa ensimäisestä koulupäivästä. Kukaan ei muistanut ottaa sitä kuvaa, missä ylpeästi seison reppu selässä hymyillen, kukaan ei myöskään ollut mua kyynel silmässä saattelemassa🙈. Tästä huolimatta tuntui kivalta istua ja todeta, että nyt on ihana opiskella kun seuraa omaa mielenkiintoa. Tänään kävimme yleisesti läpi koulun periaatteita sekä tutustuimme keskenään. Opettaja Satu oli oikein puhelias, rempseä ja huumorintajuinen, toki myös ammattilainen, tehnyt kertomansa mukaan alan töitä jo 35 vuotta.

Saimme myös lukujärjestyksen, jonka ylpeänä laitan jääkaapin oveen, (kunhan muistan ostaa magneetin).Innolla odotan meidän ekaa "luokkaretkeä", jolloin mennään paikalliseen tukkuun tekemään sivellisettiostokset. Kaikesta ihanuudesta huolimatta on vaikeaa olla niin keskeneräinen tässä opiskelussa, olisi jo niin kiire osata ja olla hyvä kaikessa, vaikka se ei tule olemaan edes mahdollista. Pelkästään virheiden ja mokien kautta oppiminen ei tällä hetkellä naurata yhtään, mutta siihenkin on vain totuttava. Toivottavasti osaan taas kuunnella järjen ääntä ja antaa itselle luvan olla oppimisen roolissa, ehkäpä ne onnistumisetkin tulee helpommin huomattua.

 Onnekseni kotiin tullessa oli sekä anoppi ja että mies halausten kera kyselemässä ensimäisen päivän kuulumisia. Hyvä mieli💖

-P-

“Keep smiling, because life is a beautiful thing and there's so much to smile about.” 
― Marilyn Monroe

Meidän arki.

Kuvituskuva. 

Kuvituskuva. 

Nautimme auringosta ja lämmöstä, kävellään miehen kanssa käsi kädessä meren rannalla ihastellen auringon laskua. Päivisin istumme viinilasillisilla terasilla keskustellen sekä paikallisten että suomalaisten kanssa. Otamme rannalla aurinkoa ja uimme perheen kanssa meressä. Poika on haltioissaan upeista maisemista. Kotona meillä on ulkomaalainen kodinhoitaja, joka huolehtii kodin arjen askareet, pyykit, tiskit ja tekee espanjalaista ruokaa, jotka hän on hakenut aamulla tuoretiskiltä. Tänä aikana vietämme perheen kanssa laatuaikaa, jossa kaikki nauraa ja elämme maailmassa jossa ei tunneta sitä suomalaiselle tunnettua jähmeyttä ja epäsosiaalisuutta. On vain olemassa onnea, koska aurinko.

Väärin. Tämä on se ajatus, mitä useimmat ihmiset ja ehkä itsekin sorruin ajattelemaan, tosin en niin voimakkaasti, koska on tätä arkea pyöritetty ennenkin Espanjassa. En kiellä, etteikö auringonlaskun ihailu käsi kädessä miehen kanssa olisi mahdollista, mutta sekin sitten, kun saadaan vahvistusta sukulaisten vierailuista. Rannan hiekka on niin kuumaa, notta ei siellä voi lipilapeillakaan kävellä, aallotkin niin isoja että perheen nuorimpia pelottaa. Mitä tulee tuohon viinilasiin ja terassiin, niin siinä ei kerkeä istua, kun sen hetken kun nuorimmainen on hotkassut Fantansa, jonka jälkeen on lähdettävä ja heti, ellei nyt satu olemaan WIFIä (mitä suurin kiitos tälle keksinnölle). Ja se keskustelu tahtoo jäädä paikallisten ja suomalaisten kanssa, myös oman puolisonkin. Siinä sitä sitten ollaan kaikki naamat kiinni siinä Facebookissa tai kartassa, jossa jo suunnitellaan seuraavan päivän menemisiä. Eihän tänne asti kannata tulla olemaan niin kuin kotona!

Kotona meillä toimii supisuomalainen joskin temperamenttinen kodinhoitaja, joka ei tee espanjalaista ruokaa, vaan sitä makaroonimössöä +kasviksia mitä Suomessakin. Mies sentään osti espanjalaista makkaraa, jota kärryytellään espanjalaisessa oliiviöljyssä, joka roiskuu iholle niin että vieläkin tuntuu. Siinä kun sitten poika roikkuu jalassa ettei halua oikeaa ruokaa, niin kyllä on kotoinen tunnelma. Ja näpppärästi kodinhoitaja tai mies hakenut ruuat alakerran lähikaupasta, jossa muuten muovikassia tarjotaan, vaikka olisi vain yks pullo vettä. Tiskaamista laskujen mukaan noin 7 kertaa päivässä, pyykkien keräämistä sen saman verran. Vaatteiden lojuminen asuntomme jokaisessa huoneessa muistuttaa siitä, että missä tahansa ollaan niin arki se vaan kulkee mukana.  Oli se missä maailman kolkassa tahansa, en täälläkään ole valittamatta kotitöiden määrästä, kyllä se niin vaan välillä jurppii. Onneksi mies kuitenkin hoitaa ruuanlaitoin pääasiassa, siitä kiitollinen. Niin ja meidän poika ei halua tutustua uusin ihmisiin ja lähtee leikkipuistosta saman tien, kun näkee muita lapsia. Eiköhän murukin sopeudu ajan kanssa. 

Tämä on hyvä muistutus mulle taas miten tää yhteiskunta toimii, sitä määrittelee arki, perheiden, sinkkujen, yhteisöjen arki. Edes espanjalaiset itse eivät istu viinilasillisilla pitkin päivää, viettäen aikaa vain perheen kanssa. Lapset menevät tarhaan jo aamusta vanhempien saattelemana, koulupuvut yllään. Tarhat ja koulut maksullisia, ja etenkin yksityisissä maksut ovat kalliita. Luin erään Espanjassa asuvan suomalaisen blogista, että kaikki kirjat, puvut, ruuat, kuljetukset ja tarvikkeet maksavat. Olen edelleen kiitollinen suomalaisesta varhaiskasvutus - ja koulutusjärjestelmästä. 

Hox! Tosielämän kuvat olisivat voineet järkyttää herkimpiä lukijoita, joten ne jäivät tästä pois 🙈

Päätän tän postauksen Matti Nykäsen kuuluisiin sanontaan: "Elämä on ihmisen parasta aikaa". Pidetään siitä kiinni, on se sitten auringossa tai ei. 

-P-

Olemme olleet nyt noin kaksi viikkoa Espanjassa Fuengirolassa, kotimme sijaitsee Los Pacosissa, jossa paljon suomalaisia, mutta myös paikallisia. Positiivisia kokemuksia on jo nyt taskussa, pankkitilin avaaminen, NIE-numeron sekä internetin hankinta sujuneet hyvin,esimerkiksi internettiä luvattiin tulla asentamaan 1-2 päivän kuluttua, noh, siinähän meni se 4 päivää, mutta iloisesti yllätyin, kun ei viikkon venynyt.

Sopeutuminen Fuengirolaan on lähtenyt sujumaan ihan hyvin, tosin koin olevani  alkuun väsyneempi sekä sulkeutuneempi, mutta tunnistan nämä itsessäni ja tiedän, että ajan kanssa ne helpottaa. Lapsiperheille koen tämän sopivan hyvin, alueella paljon leikkipuistoja, jossa myös aikuisille tarkoitettuja kuntoiluvälineitä, tosin en ole vielä keksinyt miten osaa näitä käytetään. Lapsiperheen sopeutumista helpottaa tietenkin espanjalaisten suhtautuminen lapsiin, heistä pidetään ja iloiset lapselliset leikit ja äänet ovat tervetulleita ravintoloihin ja kauppoihin. Tosin pakko myöntää,että Suomessa mielestäni tässä asiassa on menty eteenpäin, aina tietty löytyy niitä hapannaamoja, joiden mielestä lasten kuuluu olla hiljaa, tai syödä ruokansa vessassa.

Parque del Deporte. Kuntoiluvälinen, jolla en tiedä mitä tehdä.

Kotikulman naapureita.

Lenkkeilymaisemia.

Päivittäin tulee käveltyä useita kilometrejä. Olen todella nauttinut autottomuudesta, ja kun reppujen sekä kauppakassien kanssa kävelee pari kilsaa suurimmaksi osaksi ylämäkeä, koen että paljon  enemmän tulee hyötyliikuntaa kuin Suomessa, eli tämä ehdoton plussa. Hyviä puolia tässä alussa tahtoo nähdä enemmän, liittynee osittain uutuudenviehätykseen, mutta ei siitä mihinkään pääse että edullinen hintataso sekä tuoreet vihannekset ja kasvikset ovat asia, miksi rakastan Espanjaa, ulkona syöminen meidän perheeltä juomineen noin 20-25 euron luokkaa, Suomessa sama huvi 60 euroa. Lämmin ilma iltaan saakka houkuttelee syömään ulkona. Lisäksi,kulttuurierojen vuoksi, on ihan sallittua olla vanhempien mukana ravintoloissa iltaan saakka, onhan täällä elämänrytmi aivan erilainen ja aikaa vietetään pääosin ulkona, juurikin näiden lämpimien ilmojen vuoksi. Suomessa en voisi kuvitella olevani lapsen kanssa terassilla kovin myöhään, jos päivälläkään, ei se vaan sovi sinne.

Ensimmäisten viikkojen aikana on ollut siis välissä hankalaakin, pienetkin vastoinkäymiset ovat tuntuneet paljon isommilta, olen mestari kieltämään itseltäni negatiiviset tunteet liittyen tähän muutokseen. Ikään kuin joku minussa sanoo, että “nyt et saa ajatella mitään hankalaa, koska olet tätä itse halunnut”. Miksi sitä on aina niin ehdoton itselleen? Eikö voisi hyväksyä myös ne negatiiviset ajatukset ja tunteet osaksi tätä sopeutumista. Suurin “vastoinkäyminen” on siis se, kun perhe ja ystävät ovat fyysisesti poissa mun elämästä. Ne on vaan mulle niin suuri voimavara. Skypen kautta tätäkin ikävää on saatu hoidettua. Uskon, että koulun aloittaminen ja arjen rutinoituminen tuo uutta potkua omaan vireyteen, tässä parin viikon ajan käsitykseni siitä, että ihminen tarvitsee rutiineja perusturvallisuuden vuoksi, on vain vahvistunut.   

Tämä viikko on vielä lomailua, ensi viikon alusta sitten aloitan opinnot Cosmetica Norriksen meikkaaja/maskeeraaja opintojen parissa. Uutta asiaa tulee niin paljon, että taatusti riittää kerrottavaa. Mukavaa viikon jatkoa ja lopuksi muistutus maailman kauneimman naisen suusta :

“We should all start to live before we get too old. Fear is stupid. So are regrets.”

― Marilyn Monroe