Meidän arki.

Kuvituskuva. 

Kuvituskuva. 

Nautimme auringosta ja lämmöstä, kävellään miehen kanssa käsi kädessä meren rannalla ihastellen auringon laskua. Päivisin istumme viinilasillisilla terasilla keskustellen sekä paikallisten että suomalaisten kanssa. Otamme rannalla aurinkoa ja uimme perheen kanssa meressä. Poika on haltioissaan upeista maisemista. Kotona meillä on ulkomaalainen kodinhoitaja, joka huolehtii kodin arjen askareet, pyykit, tiskit ja tekee espanjalaista ruokaa, jotka hän on hakenut aamulla tuoretiskiltä. Tänä aikana vietämme perheen kanssa laatuaikaa, jossa kaikki nauraa ja elämme maailmassa jossa ei tunneta sitä suomalaiselle tunnettua jähmeyttä ja epäsosiaalisuutta. On vain olemassa onnea, koska aurinko.

Väärin. Tämä on se ajatus, mitä useimmat ihmiset ja ehkä itsekin sorruin ajattelemaan, tosin en niin voimakkaasti, koska on tätä arkea pyöritetty ennenkin Espanjassa. En kiellä, etteikö auringonlaskun ihailu käsi kädessä miehen kanssa olisi mahdollista, mutta sekin sitten, kun saadaan vahvistusta sukulaisten vierailuista. Rannan hiekka on niin kuumaa, notta ei siellä voi lipilapeillakaan kävellä, aallotkin niin isoja että perheen nuorimpia pelottaa. Mitä tulee tuohon viinilasiin ja terassiin, niin siinä ei kerkeä istua, kun sen hetken kun nuorimmainen on hotkassut Fantansa, jonka jälkeen on lähdettävä ja heti, ellei nyt satu olemaan WIFIä (mitä suurin kiitos tälle keksinnölle). Ja se keskustelu tahtoo jäädä paikallisten ja suomalaisten kanssa, myös oman puolisonkin. Siinä sitä sitten ollaan kaikki naamat kiinni siinä Facebookissa tai kartassa, jossa jo suunnitellaan seuraavan päivän menemisiä. Eihän tänne asti kannata tulla olemaan niin kuin kotona!

Kotona meillä toimii supisuomalainen joskin temperamenttinen kodinhoitaja, joka ei tee espanjalaista ruokaa, vaan sitä makaroonimössöä +kasviksia mitä Suomessakin. Mies sentään osti espanjalaista makkaraa, jota kärryytellään espanjalaisessa oliiviöljyssä, joka roiskuu iholle niin että vieläkin tuntuu. Siinä kun sitten poika roikkuu jalassa ettei halua oikeaa ruokaa, niin kyllä on kotoinen tunnelma. Ja näpppärästi kodinhoitaja tai mies hakenut ruuat alakerran lähikaupasta, jossa muuten muovikassia tarjotaan, vaikka olisi vain yks pullo vettä. Tiskaamista laskujen mukaan noin 7 kertaa päivässä, pyykkien keräämistä sen saman verran. Vaatteiden lojuminen asuntomme jokaisessa huoneessa muistuttaa siitä, että missä tahansa ollaan niin arki se vaan kulkee mukana.  Oli se missä maailman kolkassa tahansa, en täälläkään ole valittamatta kotitöiden määrästä, kyllä se niin vaan välillä jurppii. Onneksi mies kuitenkin hoitaa ruuanlaitoin pääasiassa, siitä kiitollinen. Niin ja meidän poika ei halua tutustua uusin ihmisiin ja lähtee leikkipuistosta saman tien, kun näkee muita lapsia. Eiköhän murukin sopeudu ajan kanssa. 

Tämä on hyvä muistutus mulle taas miten tää yhteiskunta toimii, sitä määrittelee arki, perheiden, sinkkujen, yhteisöjen arki. Edes espanjalaiset itse eivät istu viinilasillisilla pitkin päivää, viettäen aikaa vain perheen kanssa. Lapset menevät tarhaan jo aamusta vanhempien saattelemana, koulupuvut yllään. Tarhat ja koulut maksullisia, ja etenkin yksityisissä maksut ovat kalliita. Luin erään Espanjassa asuvan suomalaisen blogista, että kaikki kirjat, puvut, ruuat, kuljetukset ja tarvikkeet maksavat. Olen edelleen kiitollinen suomalaisesta varhaiskasvutus - ja koulutusjärjestelmästä. 

Hox! Tosielämän kuvat olisivat voineet järkyttää herkimpiä lukijoita, joten ne jäivät tästä pois 🙈

Päätän tän postauksen Matti Nykäsen kuuluisiin sanontaan: "Elämä on ihmisen parasta aikaa". Pidetään siitä kiinni, on se sitten auringossa tai ei. 

-P-